28.12.2010

Kasvivärjäyskuvia

Toivottavasti mahat eivät paukkuneet kuten pakkaset jouluna ja vielä on tilaa uuden vuoden juhlan herkuille. Sulatellessa viikonloppuun voipi katsella vaikkapa taannoisen kasvivärjäyskurssin tunnelmia.

Ensi vuonna juhlitaankin isosti!

10.11.2010

Koukussa?


Me kaikki käsityöuskovaiset tiedämme, että muun muassa virkkaukseen voi jäädä koukkuun. Iloksemme käsityö saa koko ajan uusia käännynnäisiä myös yllätävillä tahoilla ja seurakuntamme on yhä laajeneva. Vai mitä sanotte toimistovirkkaajista, jotka kaivavat strategiapalaverissa ylpeästi virkkuuksensa esille siinä, missä toiset kollegat piiloutuvat läppärin taakse lukemaan iltapäivälehtiä tai pelaamaan pasianssia?

Kesäkuussa tohtoriksi väitellyt diplomi-insinööri ja futuristi Elina Hiltunen nuuhkii työkseen heikkoja signaaleja, jotka ovat niitä ensimmäisiä merkkejä tulevasta mahdollisesta muutoksesta. Hänellä on myös kolumni Talouselämä-lehdessä, jonka numerossa 30 hän kirjoitti otsikolla Toimistovirkkaajat. Ystävällinen ja hoksaava kollegan mies toi kolumnin vaimolleen ja sinäkin voit lukea sen täältä!

Elina Hiltusta haastateltiin mm. työhyvinvoinnista ja positiivisista viesteistä viime viikolla (2.11.) myös YLE:n Päiväntasaaja-ohjelmassa, joka on kuunneltavissa yle-areenassa (2.11.2011 klo 12.45 asti) -  siis täällä :) Käy kuuntelemassa - hän puhuu myös virkkaamisesta!

21.10.2010

Kukkarokurssilla


Yhdistyksen kukkarokurssi oli niin suosittu, että kurssi-iltoja oli järjestettävä jopa kaksin kappalein. Kurssilaiset olivat sekä innokkaita että taitavia, josta oivana esimerkkinä nämä kaksi kuvaa.


Yhteensä reilut kolmekymmentä kurssilaista ahersi kahtena torstai-iltana ja aikaansaannoksia voi ihailla lisää napsuttamalla ylä olevaa kuvaa (siinä on linkki diaesitykseen). Osa kukkarontekijöistä ehti kylläkin "karata" ennen kuin valokuvaaja ehti näpätä kuvatodisteita tuotoksista...

7.10.2010

Kasvivärjäys oli kivaa!



Syyskuussa värjäsimme kasveilla Pian opastuksella lankoja ja puuhelmiä. Oli niin mukavaa! Kukin värjäri toi mukanaan kuivattuja kasveja, kuten nokkosia, sipulin kuoria, kielon lehtiä, pajua, krappia, koivun lehtiä ja lupiinia. Ihania väreä, jotka aina niin mukavasti sointuvat yhteen. Emäntä kiittää kaikkia osallistujia mukavasta tunnelmasta ja tuliaisista!

20.9.2010

Syksyn tapahtumia

Uusimmasta jäsenkirjeestä löytyvät kaikki suunnitellut syystapahtumamme tarkoin ohjeistuksin.

Kaikkea kivaa on tiedossa! Johannan lukkarokurssi Sammon koululla 30.9 klo 17.30.

Seuraavat porinat järjestetään Sinooperin myymälässä k2 27.10 klo 17.30-20. Tarjolla tekemistä ja teoriaa. Mystistä tekemisjuttua varten mukaan pitkä neulepuikko kokoa 4-5. Mystinen on myös Miian otsake, kontekstoiva käsityöpedagogiikka. Tule kuulemaan ja tekemään.

Kansallispukukerho jatkaa, seuraava kokoontuminen Sammon koululla 4.11 klo 17.

Puuroilta tiedossa ke 15.12 klo 17. Ja muistattehan merkkikilpailun!

Ideoita kevään tapahtumiin voi lähettää Helille.

1.9.2010

Lukkokukkarokurssi

Yhdistys järjestää lukkokukkarokurssin torstaina 30.9. klo 17.30 – 20 Sammon koululla, Teiskontie 16 (käynti Kaupinkadun puolelta, isot ovet pihan sisäkulmauksessa). Ohjaajana toimii Johanna Yli-Muilu.

Ota mukaan omaa kangasta ja mahdollisesti myös kangasta vuoriksi. Kukkaronlukkoja saa eri kokoisina paikan päältä (lev. 6, 8, 12, 14 ja 16). Jotain kangastakin saattaa löytyä…
Varaa mukaan materiaalimaksu 5 euroa
(sis. kukkaronlukon ja kiinnitystarvikkeet sekä kuvallisen ohjeen + kaavan).

Kurssille mahtuu 16 ensin ilmoittautunutta.
Ilmoittautumiset viim. 28.9. Johannalle p. 040 8417876 tai
johanna.yli-muilu@pp.inet.fi


7.8.2010

Kasvivärjäystä la 11.9 Hämeenkyrössä

Kasvivärjäys-session ajankohta on varmistunut ja se on 11.9. Tervetuloa kaikki yhdistysläiset sinne! Hämeenkyrön Kalhussa on sitä paitsi niiiiiin ihanaa! Ilmoittautua voi Pialle ainakin su 5.9, vielä on tilaa. Ihka tarkka päivän ohjelma valmistuu elokuun loppupuolella.

5.8.2010

Hallituksen kokous 24.8 Metsossa

Muistin virkistykseksi: seuraava hallituksen kokous on Metson kahvilassa 24.8 klo 16.

Koko jäsenistön kasvivärjäyskin on kohta tulossa. Päivämäärä tarkentuu tuota pikaa, mutta sinne elokuun loppuun / syyskuun alkuun se ajoittuu. Vielä on tilaa, Pialle voi ilmoittautua.

Kesää on vielä kivasti jäljellä, nautitaan siitä! Suunnittele vaikka nyt se mieleenpainuva merkki yhdistyksellemme.




















PS. Helsingin opetkin ovat ryhtyneet bloggaamaan! Myös turkulaisilla on blogi, ehkä en ole vain huomannut sitä aiemmin....

4.6.2010

Merkkikilpailu jäsenille

Yhdistyksemme jäsen! Suunnittele merkki, jota käsityötä arvostava kantaa ylpeänä rintapieluksessaan, laukussaan, hatussaan, hihassaan...

Aihe: "Muuntuva käsityökulttuuri"

Merkkejä on tarkoitus myydä esimerkiksi Tampereen syyspäivillä 2011, joten hienoa olisi jos merkki viestisi myös jotakin nimenomaan Pirkanmaahan liittyen. Voitkin virittäytyä tunnelmaan miettimällä vaikkapa sanoja: Pirkanmaa, toimeentulo/taide, tuotteen elinkaari, teollistuminen, pumpulin plikat, Näpsä, työ/vapaa-aika...jne. Käsityökulttuuri siis ymmärrettynä laajasti. Irrottele! Päästä luovuutesi irti!

Kyseessä on siis suunnitelma, sen ei tarvitse olla valmis tuote. Voit toki lähettää prototyypin halutessasi.

koko: max 8x8 cm, muoto vapaa! Huom., merkki voi olla myös tekstiilimateriaalein toteutettu.
väritys: max 3 väriä

Liitä mukaan ehdotuksesi valmistustavasta. Sen täytyisi olla sarjatuotantoon sopiva. Kilpailun raatina on yhdistyksen hallitus, jolla on oikeus (tekijän kanssa tietysti neuvotellen), muuntaa valittua suunnitelmaa toteutukseen sopivaksi.

Merkkien myynnillä on tarkoitus hankkia tuloja jäsenistömme virkistysmahdollisuuksien ylläpitämiseksi. Lähetä kilpailutyösi 28.2.2011 mennessä Helille joko sähköpostilla tai kirjeitse. Helin postiosoitetta voi tarvittaessa kysellä sähköpostitse.

3.6.2010

Tuntijakotyöryhmän ehdotus

Ei liene kelleen jäänyt epäselväksi, että perusopetuksen tuntijakoa pohtinut työryhmä on nyt jättänyt esityksensä. Esitys löytyy kokonaisuudessaan OKM:n sivuilta. Mikäs sen mukavampaa kesäpuuhaa kässäopelle, kun lukea laiturinnokassa työryhmän esitystä oikein hartaudella.

Aiheesta on jo näinä muutamina päivinä syntynyt monenlaista keskustelua, esim. kuinka paljon tt-aineiden tunteja esitys itse asiassa lisääkään vaikka niin kauniisti otsikoidaankin. Kuvisopeliitto ehti jo eilen jättämään kannanottonsa ehdotukseen, jossa otetaan kantaa kaikkien uudessa oppiaineryhmässä Taide ja käsityö olevien puolesta. Kiitos heille hyvästä ja nopeasta työstä!

1.6.2010

KÄSSÄÄKS SÄÄ Verkarannassa 6.6. asti

Vielä ehtii Verkarantaan katsomaan Näpsä-käsityökoulun syventävien ja aikuisten taiteen perusopetuksen käsitöitä, syventävien opintojen päättötöitä, Kaarilan lukion lukiodiplomeja ja Tampereen ammattiopiston opinnäytetöitä ja lukiodiplomeja. Näyttely päättyy sunnuntaina 6.6. Lisätietoa mm. lehdistötiedotteesta. Samalla reissulla ehtii vielä katsastaa Näpsän Ekologinen jalanjälki -näyttelyn Rullassa. Se on ollut esillä jo 17.4 asti.

28.5.2010

Kasvivärjäystä syksyllä

Tule mukaan kokeilemaan värjäystä Hämeenkyrön Kalhuun Mariannen luo ensi syksynä. Opena toimii Pia.

Tarkempi ajankohta varmistuu myöhemmin. Mutta, värjäyssessioon kannattaa valmistautua jo juhannuksen tienoilla keräämällä erilaisia kasveja kuivumaan. Kasvit näet luovuttavat parhaat värisävyt keskikesän tienoilla. Kasvien lakastumisen myötä niistä ei enää saa niin vahvoja värejä, mutta poikkeuksiakin tietysti on esim. kävyt, käävät ja sienet.

Värikasveja joilla voisimme aloittaa: koivunlehdet (muutkin puulajikkeet käy), lupiininlehdet, pietaryrtti, nokkonen (poimi ennen heinäkuuta), sipulinkuoret (laita talteen, paperipussiin ruuanlaiton yhteydessä)...Ethän kerää myrkyllisiä tai rauhoitettuja kasveja.

Ei ole sekään yhtään huono juttu, jos löydät kirpparilta ison kattilan (5-10 l), 100 asteen mittarin, vanhoja sankoja ja saaveja, mattoloimen jämät, vanhat sakset joilla pilkkoa kasveja jne. Niitä(kään) kun ei ole koskaan liikaa.

Ilmoittaudu Pialle

Lisätietoa mm:
Värjärikilta ry.
Marketta Klemola: Kasvivärjäys (1978)
Aittomäki, Colliander, Kotiranta: Väriä luonnosta (2000)
Erik Sundström: Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä (2003)
Anna-Karoliina Tetri: Luonnonvärjäys (2008)

26.5.2010

Kesäretki Humppilaan 10.6


 Nuutajärven lasikylä
Lähtö klo 10 Tampereelta Vanhalta kirkolta Lempäälästä moottoritien ja 9-tien varrelta pääsee kyytiin mukaan (sovitaan erikseen). Yhdistys tarjoaa pikkubussikyydin (varattuna 16-paikkainen). Vierailemme ensin Nuutajärven lasikylä ja Ateljee Heljässä, ruokailu noin klo 13 ravintola Otsolan Hovissa (seisova pöytä 12€/hlö). Ruokailun jälkeen suuntana Urpolan kartano, kutomo ja Kädentaitajien Kauppakuja sekä Tilkkutex.

     Urpolan kartano

    ilmoittaudu to 27.5. mennessä Helille, ilmoitathan mahdolliset ruoka-allergiat samalla. Vapaita paikkoja voi vielä kysellä.